Tuomari Mills Lane: Vielä taistelee 78-vuotiaana – Hanki uusimmat nyrkkeilyuutiset Tuomari Mills Lane: Still Fighting At Age 78

”Enemmän kuin kukaan muu”, Kenneth Bridgham kirjoittaa, ”John Morrissey ruumiillisti urheilun, uhkapelaamisen, korkean talouden, politiikan ja rikollisuuden välisiä yhteyksiä 1800-luvun Amerikassa.”

Se on Bridghamin uuden kirjan – The Life and Crimes of John Morrissey – aiheena, joka on julkaistu Win by KO Publicationsin kustantamana.

Morrissey syntyi Irlannissa vuonna 1831 ja tuli pienenä poikana vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin. Hän oli roisto ja juoppo, joka teki vaikutuksen paljain nyrkein nyrkkeilijänä. Sitten hänestä tuli pelitalon omistaja ja hän oli mukana täysveristen hevosurheilussa korkeimmalla tasolla. Bridgham kirjoittaa, että hän oli ”Amerikan historian ensimmäinen todellinen irlantilainen mafiapomo.”

Vuonna 1866 Morrisey pyrki New Yorkin korruptoituneen ja vaikutusvaltaisen Tammany Hallin poliittisen koneiston tukemana kongressiin. Hänen rikosrekisteriinsä kuului tuolloin neljä syytettä tappotarkoituksessa tehdystä pahoinpitelystä ja kolme syytettä murtovarkaudesta. Aiemmista rikkomuksistaan huolimatta hänet valittiin.

Morrissey oli tehoton kongressiedustaja, joka oli suurelta osin välinpitämätön ja kykenemätön hoitamaan työtään kunnolla. Kahden toimikauden jälkeen hän riitaantui Tammany Hallin tukijoidensa kanssa ja jätti edustajainhuoneen. Myöhemmin hän toimi kolme vuotta New Yorkin osavaltion lainsäätäjänä tultuaan valituksi Tammany Hallin vastaisena ehdokkaana.

Hän kuoli vuonna 1878, ja hänet otettiin Kansainväliseen nyrkkeilyn Hall of Fameen ”pioneeri”-kategoriassa vuonna 1996.

Bridgham kertoo Morrisseyn muutoksesta väkivaltaisesta roistosta mafiapomoksi miljonääri-liikemieheksi, joka ”epäilemättä sai merkittävän osan varallisuudestaan laittomia keinoja käyttäen”. Kirja on perusteellisesti tutkittu, ja se antaa lukijalle tuntumaa New Yorkin elämän likaiseen alapuoliskoon sekä paljasnyrkkiseen palkinto-otteluun 1800-luvun puolivälissä.

Mutta kuten Bridgham myöntää, monet Morrisseyn elämää koskevat 1800-luvun tarinat ovat allegorisia. Niinpä faktaa ja fiktiota on joskus vaikea erottaa toisistaan. Ja Bridghamin kirjoitustyyli on hieman raskas.

Kirjan viihdyttävästä juonesta huolimatta The Life and Crimes of John Morrissey lukee ajoittain hitaasti eikä koskaan oikein sytytä. Se on silti mielenkiintoinen ikkuna menneeseen aikakauteen.

* * * * *

Kysymys: Mitä yhteistä on Leslie Odom Jr:lla (joka voitti Tony-palkinnon Aaron Burrin roolistaan Broadwayn Hamilton-tuotannossa), Michael Imperioliilla (joka voitti Emmyn Christopher Moltisantin roolistaan Sopranos-sarjassa) ja Seanie Monaghanilla (29-3, 17 K.O.)?

Vastaus:

Monaghan lopetti nyrkkeilyn vuonna 2019 ja työskentelee öisin rakennushankkeen valvojana. Viimeisen vuoden aikana hän on auttanut lastensa (Seanie Jr, 9-vuotias, ja Maria, 6-vuotias) kotiopetuksessa päivisin, koska heidän koulunsa oli suljettu koronaviruksen vuoksi.

Monaghan sai roolin elokuvassa Henry Cooperin roolissa sen jälkeen, kun Gerry Cooney suositteli häntä Hollywood-veteraani Robert Salelle.

”Kohtaukseni kuvattiin New Orleansissa helmikuussa juuri ennen koronaviruksen iskemistä”, Seanie muistelee. ”Olin siellä viikon, ja se oli aika siistiä. Ensimmäisinä päivinä työskentelin stunttikoordinaattorin kanssa käyden läpi rutiinia. Jaoin pukuhuoneen Michael Imperioliin kanssa ja kielsin itseäni ärsyttämästä häntä. Mutta hän oli todella mukava. Ja vapaa-ajallani kävelin ympäri New Orleansia nähdäkseni, millaista siellä oli.”

”Kohtauksen kuvaaminen, jossa Cooper kaataa Clayn maahan, oli outoa”, Seanie muistelee. ”Aluksi heitin lyöntejä, jotka nyrkkeilijälle olisivat olleet oikeita. Ja he sanoivat koko ajan: ’Heitä ne leveämmälle, jotta se näyttää hyvältä kamerassa’. Se oli vastakohta kaikelle sille, mitä minulle oli opetettu vuosien ajan. Voin myös heittää lyönnin ohi tuuman verran. Cassius Claytä esittänyt näyttelijä alkoi hermostua, joten he käskivät minun ampua ohi metrin verran. Heitä leveästi ja ammu metrin ohi. Tein niin, ja he sanoivat: ”Hienoa, Seanie”. Tuo näyttää hyvältä.”

Onko Monaghanin tulevaisuudessa luvassa lisää näyttelemistä?

”Stunt-koordinaattori ja Robert Sale sanoivat, että he haluaisivat käyttää minua uudelleen”, Seanie kertoo. ”He jopa ehdottivat, että muuttaisin Los Angelesiin, jotta voisin kouluttaa näyttelijöitä nyrkkeilyyn ja saada lisää rooleja. Mutta olen Long Islandin kaveri. Siellä elämäni on nyt.”

One Night in Miami keskittyy Cassius Clayn, jalkapallosuuruus Jim Brownin, soul-laulaja Sam Cooken ja Malcolm X:n välisiin suhteisiin.

”Luen parhaillaan Malcolm X:n omaelämäkertaa”, Seanie kertoo. ”Se on erityinen kirja. En lukenut niin paljon kuin olisi pitänyt nuorena, mutta nyt luen paljon. ”

* * * * *

Vuosien varrella useat nyrkkeilystä kertovat näytelmäelokuvat ovat saaneet nimekseen Knockout. Äskettäin katsoin samannimisen elokuvan vuodelta 1941.

Juoni on aikakaudelleen tyypillinen. Keskisarjan ottelija Johnny Rocket (näyttelijä Arthur Kennedy) päättää lopettaa nyrkkeilyn ja aloittaa uuden elämän tulevan morsiamensa Angela Grinnellin (Olympe Bradna) kanssa. Johnnyn suunnitelmana on ryhtyä kuntosalin ohjaajaksi ja lopulta avata oma terveyskylpylä. Hänen häikäilemätön managerinsa Harry Trego (Anthony Quinn) ei kuitenkaan halua menettää Johnnyn tuottamia rahoja. Niinpä hän järjestää Johnnylle potkut uudesta työpaikasta ja tekee Johnnyn työllistymisen muualle mahdottomaksi. Nyt kun Angela on raskaana, Johnny tarvitsee epätoivoisesti rahaa ja palaa kehään. Palattuaan tositoimiin hän kiinnittää huomiota seurapiirikaunotar Gloria Van Nessiin (Virginia Field), jonka isä omistaa suuren sanomalehden ja on antanut tyttärelleen tehtäväksi kirjoittaa huvikseen nyrkkeilystä.

”Ehkä kirjoitan sinusta jonain päivänä jutun”, Gloria sanoo Johnnylle.

”No, ehkäpä annan sinulle haastattelun jonain päivänä”, Johnny vastaväittää.”

Viimein rakkauden suorakulmio kehittyykin. Paha Gloria viettelee Johnnyn poikakaverikseen. Angela, joka yhä rakastaa Johnnya, jättää hänet tämän petturuuden takia, ja häntä jahtaa herrasmiesmäinen Tom Rossi (Cornel Wilde), joka on ihastunut häneen.

Samaan aikaan Johnny muuttuu ahneemmaksi ja sietämättömämmäksi jokaisen rengasvoiton myötä. Lopulta hän päättää pärjätä itse, jolloin Trego järjestää Johnnylle ”kemiallisesti valmistetun suukappaleen”. Huumausaineen vaikutuksesta toimintakyvytön Johnny tyrmätään. Mikä pahinta, huonon suorituksensa vuoksi häntä syytetään sukeltamisesta, ja osavaltion urheilulautakunta kieltää häntä ottelemasta. Tässä vaiheessa Gloria Van Ness menettää kiinnostuksensa häneen.

Tämän jälkeen Johnny ottelee tekaistuilla nimillä pienillä areenoilla eri puolilla maata ja joutuu tyrmätyksi lyhyellä rahalla. Lopulta hän saa aivoverenvuodon ja hänelle kerrotaan, että hänen otteluuransa on ohi.

”Olen tainnut olla hölmö”, Johnny sanoo Angelalle sen jälkeen, kun tämä maksaa hänen sairaalalaskunsa siitä huolimatta, että he ovat asumuserossa.

Mutta Tom Rossi (muistatko hänet?) ei aio luopua Angelan tavoittelusta. Hän kohtaa Johnnyn ja sanoo tälle: ”Olen ajatellut asiaa paljon. Ja ajattelin, että jos tulet joskus takaisin, meidän on parasta selvittää asia. Sinulla oli tilaisuutesi Angelan kanssa ja heitit sen hukkaan. Sinulla ei ole oikeutta pyytää toista. Olet antanut hänelle vain paljon surua ja kyyneleitä. Hän luotti sinuun ja uskoi sinuun, ja sinä petit hänet. Ainoa kunnollinen asia, jonka voit nyt tehdä, on poistua hänen elämästään kokonaan, jotta hän voi saada hieman onnea. Ainoa tunne, joka hänellä on sinua kohtaan jäljellä, on sääli.”

Johnny päättää, että Tom on oikeassa ja ottaa vielä yhden tappelun, tietäen, että lääkärit ovat kertoneet hänelle, että vielä yksi lyönti voisi tappaa hänet. Angela saa tietää asiasta, ryntää areenalle ja heittää pyyhkeen kehään lopettaakseen ottelun, kun Johnnya pahoinpidellään raa’asti. Johnny ja Angela palaavat onnellisesti yhteen, ja Johnny ryhtyy työskentelemään lasten leirillä.

Jos tämä kaikki kuulostaa kornilta; no, sitä se onkin.

Tyrmäysottelukohtaukset Knockoutissa ovat sarjakuvamaisia. Ottelijoita esittävät näyttelijät eivät näytä ottelijoilta. Ja heidän nyrkkeilytekniikkansa saa Logan Paulin näyttämään Andre Wardilta. Elokuva on aivotonta viihdettä. Mutta on hetkiä, jolloin se on hauskaa.

* * * * *

Jeremy Fuchsin (Workman Publishing) Total Olympics on lyhyt nyrkkeilystä. Siinä on kuitenkin yksi nippelitieto, joka saattaa kiinnostaa makean tieteen ystäviä.

Vuonna 1920 Yalen yliopisto-opiskelija nimeltä Eddie Eagan voitti olympiakultaa nyrkkeilyssä kevyen raskaansarjan sarjassa. Neljä vuotta myöhemmin hän tavoitteli jälleen mitalia – tällä kertaa raskaansarjan sarjassa – mutta hävisi jo ensimmäisellä kierroksella. Tämän jälkeen Eagan ripusti hanskat naulakkoon ja aloitti lakimiehen uran. Hänen kilpailuviettinsä pysyi kuitenkin vahvana. Niin voimakas, että hän aloitti kelkkailun ja voitti kultamitalin vuoden 1932 talviolympialaisissa Yhdysvaltain neljän miehen kelkkailujoukkueen jäsenenä. Myöhemmin hän toimi (vuosina 1945-1951) New Yorkin osavaltion urheilukomission puheenjohtajana.

Eagan on tähän päivään asti ainoa olympiaurheilija, joka on voittanut kultamitalin sekä kesä- että talviolympialaisissa.

* * * * *

Ja muuta kuin nyrkkeilyyn liittyvää kirjallisuutta…

Kun nykyään on vähemmän hyviä otteluita katsottavana eikä lehdistötilaisuuksia tai muita nyrkkeilyyn liittyviä tapahtumia, olen lukenut viime aikoina enemmän.

Rakastan kirjoja. Viimeisimmän laskennan mukaan minulla oli noin 4500 kirjaa lattiasta kattoon ulottuvissa kirjahyllyissä asunnossani. Se on hieno kokoelma ja kulkuväylä aikojen viisauteen.

Jotkut kirjoistani ovat arvokkaita. On vuonna 1802 painettu yhdeksänosainen sarja, jossa on kaikki William Shakespearen näytelmät. Jokainen nide on kooltaan 27 x 13 tuumaa ja kuvitettu erikoisilla kaiverruksilla. Suurimmalla osalla kirjoistani on vain vähän rahallista arvoa. Kokonaisuutena kokoelmalla on kuitenkin valtava tunnearvo minulle.

Kirjastossani on useita hyllyjä omistettu nuortenkirjojen klassikoille, joista monet ovat Charles Scribner’s Sonsin 1900-luvun alussa julkaisemia painoksia, joissa on N.C. Wyethin kuvituksia. Näissä kirjoissa on erityinen tunnelma. Niiden raskas paperi, suuret kirjaimet, hieno taide ja kellastuneet sivut vetävät lukijan ajassa taaksepäin.

Viime aikoina otin hyllystä Robert Louis Stevensonin Aarresaaren ja aloin lukea.

Stevenson syntyi Skotlannissa vuonna 1850. Aarresaari on hänen tunnetuin teoksensa. Se ilmestyi osissa Young Folks -lehdessä vuosina 1881 ja 1882 ja julkaistiin kirjana vuotta myöhemmin. ”Sen piti olla tarina pojille”, Stevenson selitti myöhemmin. ”Ei tarvittu psykologiaa tai hienoa kirjoitusta.”

Aarreisaari muokkasi nuorten lukijoiden sukupolvien mielikuvaa merirosvoista. Se on upea sivunkirjoitus ja helppo lukea. Kirjassa on paljon draamaa, jossa käydään taisteluita, kartta, joka kertoo haudatun aarteen sijainnin, ja sanontoja, joista on tullut osa kansankieltä (”Viisitoista miestä kuolleen miehen arkun päällä. Jo-ho-ho ja pullo rommia.”).

Jim Hawkins – joka on tapahtumien tapahtumahetkellä keski-ikäinen – on tarinan kertoja. Hänen seuraansa liittyy sellaisia hahmoja kuin tohtori Livesey, John Trelawney, kapteeni Smollett, Ben Gunn ja – ikimuistoisimpana – Long John Silver.

Silver on tarinan päävastustaja ja yksi nuorisokirjallisuuden petollisimmista, manipuloivimmista, ahneimmista, ahneimmista, ovelimmista, nokkelimmista, oportunistisimmista, petollisimmista, petollisimmista ja karismaattisimmista hahmoista. Vähän kuin Don King.

Aarresaari kantaa mukanaan aikakausien leimaa ja on portti aikaisempiin aikoihin. Stevenson jätti seikkailun ajankohdan avoimeksi, mutta viitteitä on siitä, että hänen kertomansa tarina sijoittuu 1700-luvun lopulle. Itse kirja, vaikka se on kirjoitettu 1880-luvun alussa, oli suunnattoman suosittu poikien keskuudessa koko 1900-luvun ensimmäisen puoliskon ajan.

Muistan, kun olin seitsemän tai kahdeksanvuotias ja isäni luki minulle Aarresaarta – luku kerrallaan – kun hän laittoi minut illalla nukkumaan. Se oli tapa yhdistää hänen lapsuutensa omaan lapsuuteeni.

Thomas Hauserin sähköpostiosoite on [email protected] Hänen uusin kirjansa – Staredown: Another Year Inside Boxing – on julkaissut University of Arkansas Press. Vuonna 2004 Boxing Writers Association of America palkitsi Hauserin Nat Fleischer -palkinnolla uran erinomaisuudesta nyrkkeilyjournalismissa. Vuonna 2019 hänet valittiin nyrkkeilyn korkeimpaan kunniamainintaan, International Boxing Hall of Fameen.

Katso lisää nyrkkeilyuutisia videolta Boxing Channelilta

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.