Losing Our First Love: Ilm. 2:1-7

Tekijä: Thomas Schreiner

Charles Spurgeon sanoo ensirakkautemme menettämisestä seuraavaa saarnassaan Ilm. 2:1-7,

”Kun rakastimme Vapahtajaa ensimmäisen kerran, kuinka tosissamme olimmekaan; Raamatussa ei ollut mitään, mitä emme pitäneet kaikkein kalleimpana; ei ollut yhtäkään hänen käskyään, jota emme pitäneet hienon kullan ja valikoidun hopean kaltaisena. . . Kuinka onnellisia teillä olikaan tapana olla Jumalan teillä. Rakkautenne oli niin onnellista luonnetta, että voisitte laulaa koko päivän; mutta nyt uskontonne on menettänyt kiiltonsa, kulta on himmentynyt; tiedätte, että kun tulette sakramenttipöytään, tulette sinne usein nauttimatta siitä. Oli aika, jolloin kaikki katkera oli makeaa; aina kun kuulitte Sanaa, se oli teille kallisarvoista. . . . Vielä kerran: kun olimme ensirakkaudessamme, mitä kaikkea tekisimmekään Kristuksen puolesta; nyt kuinka vähän teemmekään. Jotkut teot, joita teimme, kun olimme nuoria kristittyjä, mutta juuri kääntyneet, kun katsomme niitä taaksepäin, näyttävät olleen villejä ja kuin tyhjänpäiväisiä tarinoita. …”

Apostoli Johannes kirjoittaa Ilmestyskirjassa 2:1-7,

”Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: ”Sen sanat, jolla on seitsemän tähteä oikeassa kädessään ja joka kulkee seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä. 2 ”’Minä tunnen tekosi, vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi ja sen, kuinka et voi sietää niitä, jotka ovat pahoja, vaan olet koetellut niitä, jotka kutsuvat itseään apostoleiksi ja eivät ole niitä, ja todennut heidät vääriksi. 3 Tiedän, että te kärsivällisesti kestätte ja kestätte minun nimeni tähden, ettekä ole väsyneet. 4 Mutta se minulla on teitä vastaan, että olette hylänneet sen rakkauden, joka teillä aluksi oli. 5 Muistakaa siis, mistä olette langenneet; tehkää parannus ja tehkää niitä tekoja, joita aluksi teitte. Jos ette tee sitä, niin minä tulen luoksenne ja poistan lampunjalustanne paikaltaan, ellette tee parannusta. 6 Mutta tämä teillä on: te vihaatte nikolaiittain tekoja, joita minäkin vihaan. 7 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.”

On vaikea tietää, kuka enkeli on jokaisessa seurakunnassa. Tämä on yksi niistä vaikeista yksityiskohdista Ilmestyskirjassa. Jotkut pitävät sitä seurakunnan pastorina. Mutta missään muualla UT:ssa pastoreita ei kutsuta enkeleiksi, ja kaikkialla muualla Ilmestyskirjassa enkeleitä kutsutaan taivaallisiksi olennoiksi. Siksi Johannes viittaa todennäköisesti enkeleihin, jotka toimivat seurakuntien edustajina ja muistuttavat seurakuntaa heidän taivaallisesta olemassaolostaan, nimittäin siitä, että he ovat tavallaan jo taivaassa, vaikka he kärsivätkin maan päällä. Tässä meille kerrotaan, että Jeesus pitää kädessään seitsemää tähteä eli seitsemän seurakunnan seitsemää enkeliä. Toisin sanoen Jeesus hallitsee kirkkoja, koska hän hallitsee niiden taivaallisia edustajia. Ja Jeesus kulkee seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä Ihmisen Poikana. Seitsemän kultaista lampunjalkaa viittaavat kirkkoihin. Seurakuntien on määrä olla lampunjalat, jotka loistavat maailmassa. Johannes korostaa tässä sitä, että Jeesus kulkee lampunjalkojen keskellä. Hänellä on yhteys jokaisen seurakunnan kanssa. Hän tietää, mitä jokaisessa seurakunnassa tapahtuu.”

Tämä vie meidät välittömästi jakeisiin 2-3: ”Minä tunnen teidän työnne, vaivannäkönne ja kärsivällisyytenne ja sen, kuinka ette voi sietää niitä, jotka ovat pahoja, vaan olette koetelleet niitä, jotka kutsuvat itseään apostoleiksi, mutta eivät ole niitä, ja todenneet heidät vääriksi. Minä tiedän, että te kärsivällisesti kestätte ja kestätte minun nimeni tähden, ettekä ole väsyneet.”” Jeesus kiittää tätä seurakuntaa heidän hyvistä teoistaan ja kestävyydestään. He olivat huolissaan siitä, että he miellyttivät Jumalaa ja pysyivät kristillisessä uskossa. He eivät olleet silmänräpäyskristittyjä. Muistan vuosia sitten, kun työskentelimme eräässä seurakunnassa nuorten kanssa ja eräs hyvin dynaaminen puhuja tuli seurakuntaan. Käytännöllisesti katsoen kaikki nuoret, jotka eivät vaeltaneet Herran kanssa, innostuivat hyvin paljon Herran asioista tämän puhujan vaikutuksesta. Mutta se ei kestänyt. Muutaman viikon kuluttua he palasivat siihen, missä he olivat ennenkin. He olivat silmänräpäyskristittyjä.

Mutta efesolaiset eivät olleet tällaisia. He kokoontuivat säännöllisesti muiden uskovien kanssa kuulemaan Jumalan sanaa ja rukoilemaan. Vaikka heitä ei olisi huvittanut, he nousivat joka päivä ylös ja noudattivat Jumalan käskyjä. He eivät antaneet periksi seksuaaliselle synnille. He eivät antautuneet vihan räjähdyksiin. He rakastivat lapsiaan ja kasvattivat heidät Herran hoivassa ja varoituksessa. On jotain sanottavaa kristityistä, jotka uskollisesti päivästä toiseen vain tekevät työnsä. Nämä kristityt kestivät Kristuksen tähden, eivätkä he olleet väsyneet. He olivat kurinalaisia kristittyjä. Tässä efesolaiset ovat loistava esimerkki meille kaikille. Kuinka me tarvitsemme vakaita ja uskollisia kristittyjä. Maan suola -tyyppisiä, joihin voi luottaa, sellaisia, jotka rukoilevat säännöllisesti ja lukevat pyhiä kirjoituksia ja jotka tekevät Herran tahdon. He eivät hötkyile tämän tai tuon maallisen asian parissa. He eivät ole tunteidensa ajelemia kuin lehti tuulessa. He tekevät oikein, vaikka heistä ei tuntuisi siltä.”

Eivät efesolaiset olleet ainoastaan vankkoja, vakaita kristittyjä, vaan he olivat myös opillisesti oikeaoppisia. Paavali evankelioi Efesossa lähes kolme vuotta. Apostolien teoissa 20 hän ennusti, että väärät opettajat uhkaisivat efesolaisia. 1. Timoteuksen kirje kirjoitettiin Timoteukselle, kun hän oli Efesossa ensimmäisen vuosisadan 60-luvulla. Näemme 1. Timoteuksen kirjeestä, että vääriä opettajia todellakin tuli Efesoon. Nyt luemme, että 90-luvulla efesolaiset olivat totelleet Paavalia ja taistelleet vääriä opettajia vastaan. Efesolaiset koettelivat niitä, jotka väittivät olevansa Jeesuksen Kristuksen apostoleja (jae 2), ja totesivat, että he olivat vääriä. Toisin sanoen he olivat opillisesti valppaita ja teologisesti oikeaoppisia. He pohtivat syvällisesti sitä, mitä heidän keskuudessaan opetettiin. He olivat kuin Apostolien teot 17:n Berealaiset, jotka tutkivat pyhiä kirjoituksia joka päivä nähdäkseen, mikä oli totta. He eivät olleet kuten kristityt, jotka hyväksyvät kaiken kuulemansa. Jos joku sanoo uskovansa Jeesukseen, meidän on kysyttävä, mikä Jeesus? Jos joku sanoo olevansa Jeesuksen apostoli, meidän on kysyttävä, ovatko he oikean Jeesuksen apostoleja? Jeesuksia on nykyään paljon: Poliittinen vallankumouksellinen Jeesus. Mormonismin Jeesus. Jehovan todistajien Jeesus. Liberaali Jeesus. Postmoderni Jeesus. Ja sitten on raamatullinen Jeesus. Kun ihmiset sanovat uskovansa Jeesukseen, meidän on varmistettava, että se on se Jeesus, joka löytyy Raamatusta. Ja efesolaiset tekivät niin.

Jakeessa 5 näemme, että Efeson seurakuntaa on kiitettävä myös siitä, että se vihasi nikolaiittojen opetusta ja tekoja. Emme ole täysin varmoja siitä, mitä nokolaiittalaiset opettivat, mutta tämän luvun jakeiden 13-15 perusteella voimme arvata, että siihen liittyi sukupuolisyntiä ja epäjumalanpalvelusta. Jeesus kehuu efesolaisia siitä, että he vihasivat heidän opetustaan ja tekojaan. Huomaa, että Jeesus sanoo jakeessa 6, että hän vihaa myös heidän opetustaan. Kuulitko tuon sanan ”vihata”? Jeesus ei ole nössö Jeesus, aina hymyilevä ja lempeä. On opetuksia, joita hän vihaa ja inhoaa. Hän vihaa opetuksia, jotka eivät kunnioita Jumalaa Jumalana ja jotka tuhoavat ihmisen. Spurgeon korosti, kuinka saarnaajat tarvitsevat selkärankaa ja rohkeutta saarnatakseen Jumalan sanan totuutta. Hän sanoi: ”Näin juuri äsken erään merikauppiasliikkeen myymälän ulkopuolella kyltin, jossa luki näin: ’Viisikymmentä tonnia luita halutaan.’ ’Niin’, sanoin itsekseni, ’enimmäkseen selkärankaa.’ Viisikymmentä tonnia! Voisin osoittaa paikan, jonne he voisivat ottaa viisikymmentä tonnia, eikä varastoja olisi liikaa.” Tarvitsemme uskoa Jumalan sanaan, joka saarnaa, että ainoa maksu synneistämme on Kristuksen veri. Meillä on suuri velka, jonka vain Kristuksen kuolema voi maksaa. Tarvitsemme intohimoa Jumalan sanan totuuden ja virheettömyyden puolesta. Siellä on monia käärmeitä, jotka sanovat: ”Onko Jumala sanonut? …” ja ”Et varmasti kuole”, jos et usko. Meidän on noustava seisomaan ja sanottava: ”Näin sanoo Herra”. Meillä on ihmisiä, jotka yrittävät ratkaista pahan ongelman sanomalla, että Jumala ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mutta me tarvitsemme kristittyjä, jotka nousevat seisomaan ja sanovat, että meidän Jumalamme tietää lopun alusta alkaen ja ettei hyvää eikä pahaa tapahdu, ellei Herra ole määrännyt sitä. Meillä on seurakunnassa joitakin, jotka sanovat, että ero miesten ja naisten välisissä rooleissa ei ole Jumalan sanassa, ja tarvitsemme uskovia, jotka nousevat seisomaan ja sanovat: ”Se malli, jonka Jumala on määrännyt miesten ja naisten välille, on kaunis, ja se tuo eniten onnea, rauhaa ja iloa.”

Nyt efesolaiset pärjäsivät hyvin sekä opillisesti että käyttäytymiseltään. Mutta heillä oli yksi vakava puute. ”Mutta tämä minulla on teitä vastaan, että olette hylänneet sen rakkauden, joka teillä aluksi oli” (Ilm. 2:4). Puhuuko hän heidän rakkaudestaan Jumalaan vai heidän rakkaudestaan muihin? Voimme vastata sanomalla, että nämä kaksi ovat erottamattomia. Näemme Johanneksen käsittelevän juuri tätä kysymystä ensimmäisessä kirjeessään. ”Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’ ja vihaa veljeään, hän on valehtelija; sillä joka ei rakasta veljeään, jonka hän on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä: joka rakastaa Jumalaa, sen on myös rakastettava veljeään” (1. Joh. 4:20-21). Voimme luottavaisin mielin sanoa, että todellinen rakkaus toisia kohtaan kumpuaa rakkaudestamme Jumalaan. Efesolaiset eivät eksyneet opissaan eivätkä käytöksessään, vaan kiintymyksissään. Tätä ongelmaa voi olla hyvin vaikea havaita. Saatat tehdä kaikkia oikeita asioita ja uskoa kaikkiin oikeisiin asioihin, ja silti kylmyys kietoo sydämesi. Olet kuin ihminen, joka on kotona jouluillallisella ja ulkoisesti naurat ja olet lämmin ja ystävällinen, mutta ajattelet koko ajan: ”Olisinpa ystävieni kanssa sen sijaan, että olisin täällä.” Sinä olet kuin ihminen, joka on kotona jouluillallisella. Sellaisia ovat ne, jotka ovat menettäneet ensirakkautensa. He ovat kirkossa joka sunnuntai, mutta heidän rakkautensa ja kiintymyksensä Jumalan asioihin on valumassa pois. Tällaista rakkauden ja kiintymyksen puutetta voidaan puolustella monella tavalla. Saatamme pettää itseämme keskittymällä hyviin tekoihin ja oikeisiin uskomuksiimme ja sanomalla: ”Minun täytyy olla kunnossa, koska teen ja uskon oikeita asioita.”

Tätähän efesolaiset todennäköisesti sanoivat itsestään. Mutta he olivat selvästi eksyneet pois Herrasta eivätkä arvostaneet häntä sydämessään. Nyt voisimme tulkita liikaa sitä, mitä Jeesus tässä sanoo. Jeesus ei sano, että meillä olisi aina kiihkeitä tunteita Herraa kohtaan tai että olisimme menettäneet ensirakkautemme. On aivan oikein sanottu, että jos tuijotamme tunteitamme tarpeeksi kauan, kadotamme ne. Jos kysyt itseltäsi kesken jyrkänteeltä alas syöksyvää vesiputousta katsellessasi, arvostatko sen kauneutta riittävästi, menetät kaiken tunteen sen kauneudesta. Kauneutta herättää kohde (vesiputous) (ei oma sielusi). Niin myös jotkut, jotka ovat erityisen sisäänpäin kääntyneitä, saattavat jatkuvasti kysyä itseltään, rakastavatko he Jeesusta, ja päätyä keskittymään tunteisiinsa Jeesuksen sijaan. Jeesus ei kysy uskovilta, tuntevatko he ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun he nousevat aamulla ylös, ja jokaisena kuviteltavissa olevana hetkenä, tuntevatko he rakkautta häntä kohtaan. Ei, hänen kysymyksensä on, onko rakkaus häntä kohtaan elämämme säännöllinen piirre ja malli. Se on kuin avioliitossa oleminen. Emme tunne joka hetki iloa ja kiintymystä puolisoamme kohtaan, mutta jos ilo ja kiintymys eivät ole säännöllinen osa avioelämäämme, jos avioliittomme on pelkkää oikeiden asioiden tekemistä puolisomme puolesta ilman kiintymystä tai iloa, silloin avioliittomme on vaikeuksissa. Näin tapahtui efesolaisille. Heidän kiintymyksensä oli kuivunut. Heidän tekemisensä ja uskomuksensa olivat vajonneet mekaaniseksi.

Hengellinen elämämme on kuin ruukkukasvi. Ruukkukasvi ei tarvitse vettä joka sekunti kukoistukseensa. Mutta se tarvitsee säännöllistä kastelua menestyäkseen. Myös me tarvitsemme säännöllisiä kasteluita rakkaudesta Jumalaan. Muuten meistä tulee kuivia kukkia, jotka ovat lähellä kuolemaa. Mitä meidän siis pitäisi tehdä, jos olemme menettäneet ensirakkautemme? Näemme Jeesuksen ohjeet jakeessa 5: ”Muistakaa siis, mistä olette langenneet; tehkää parannus ja tehkää ne teot, jotka alussa teitte. Ellette tee niin, minä tulen luoksenne ja poistan lampunjalustanne paikaltaan, ellette tee parannusta.”” Meidän on muistettava se ensimmäinen rakkauden liekki, joka meillä oli Herraa kohtaan. Muistakaa kääntymyksenne päivät ja intohimonne Herraa kohtaan. Ja kun muistatte sen, tehkää parannus ja kääntykää pois teoista, joita rakkaus ei ole elävöittänyt, vaan joista on tullut elottomia ja rakkaudettomia.

Mitä parannuksen tekeminen tarkoittaa? Se tarkoittaa, että käännymme Herran puoleen ja pyydämme häntä uudistamaan ensirakkautemme. Pyydämme häntä armahtamaan meitä. Pyydämme häntä loistamaan kasvonsa meille uudestaan. Pyydämme häntä antamaan meille uutta voimaa rakastaa häntä ja uskonveljiämme. Tämä ei ole vähäpätöinen asia, sillä Jeesus sanoo, että hän poistaa sen seurakunnan lampunjalan, joka menettää rakkautensa häntä kohtaan. Seurakunta ei enää loista Kristuksen rakkaudella eikä ole rohkea todistaja evankeliumin puolesta. Seurakunta voi kadota kokonaan, kuten kaikki Turkin seurakunnat, tai siitä voi tulla pelkkä nimikirkko, jolla ei ole evankeliumin voimaa.

Eikä tämä sanoma koskenut vain Efesoksen seurakuntaa, ei edes ensimmäisellä vuosisadalla. Jeesus sanoo jakeessa 7: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.”” Tästä löytyvä viesti on viesti kaikille seurakunnille. Ne ovat Pyhän Hengen innoittamaa sanaa kaikille kirkoille. Ja ne ovat kutsu valloittamaan ja pysymään sinnikkäästi loppuun asti. Vain se, joka voittaa, saa syödä elämän puusta puutarhassa. Tässä Johannes tarttuu Eedenin kieleen, josta löydämme elämän puun paratiisissa. Elämän puu ja paratiisi viittaavat Jumalan kansalle luvattuun tulevaan autuuteen. Mutta tämä paratiisi, tämä elämän puu on vain niille, jotka valloittavat. Toisin sanoen elämän puu on vain niille, jotka ovat antaneet elämänsä Jeesukselle Kristukselle, niille, jotka ovat luottaneet häneen saadakseen kokea syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän toivon. Todellinen usko ei kuitenkaan koskaan ole kertaluonteinen päätös luottaa Kristukseen. Todellinen usko voittaa. Todellinen usko voittaa. Todellinen usko on sitkeää uskoa. Vain ne, jotka ovat voittaneet, saavat syödä elämän puusta paratiisissa. Rukoilkaamme siis ensirakkautemme uudistumista. Rukoilkaamme sitkeää uskoa.

Thomas Schreiner liittyi Southern Seminaryn tiedekuntaan vuonna 1997 palveltuaan 11 vuotta Bethelin teologisen seminaarin tiedekunnassa. Hän opetti Uutta testamenttia myös Azusa Pacific Universityssä. Tohtori Schreiner, Paavalin tutkija, on kirjoittanut tai toimittanut useita kirjoja, kuten Roomalaiskirje, Baker Exegetical Commentary Series on the New Testament; Interpreting the Pauline Epistles; The Law and Its Fulfillment: A Pauline Theology of Law; The Race Set Before Us: A Biblical Theology of Perseverance and Assurance; Still Sovereign: Contemporary Perspectives of Election, Foreknowledge, and Grace, yhdessä Bruce A. Waren kanssa; Women in the Church: A Fresh Analysis of I Timothy 2:9-15; Paavali, Jumalan kirkkauden apostoli Kristuksessa: Paavalin teologia, 1. ja 2. Pietari, Juudas, Uuden testamentin teologia: Magnifying God in Christ, Magnifying God in Christ: A Summary of New Testament Theology, ja Galatians.

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.